|
Lipsi, tai Lipsos kuten saarta myös kutsutaan, on saari jossa
ei käy kovinkaan paljon yöpyviä turisteja. Muutamat tulevat
päiväksi retkiveneellä Patmokselta tai Samokselta. Lipsi
on hiljainen ja rauhallinen saari, joka sopii parhaiten pienistä
saarista pitäville ja ehdotonta rauhaa etsiville.
Kuinka
matkustaa sinne
Helpointa on lentää Samokselle ja jatkaa Pythagorionin
satamasta kantosiipiveneellä. Korkeasesongin aikana veneitä
lähtee jopa kolme päivässä. Lipsillä on hyvät
laivayhteydet myös läheisiin saariin kuten Agathonissi, Patmos,
Leros, Kalymnos ja Kos.
Liikkuminen
paikan päällä
Lipsi on sen verran pieni että siellä ilman suurempia
ponnistuksia voi liikkua jalkaisin. Paikallisbussi löytyy ja mopoja
voi vuokrata. Retkivene läheisille saarille, muun muassa Arkille
ja Marathille lähtee hyvällä säällä useita
kertoja viikossa.
Kylät
Lipsi on saaren ainoa kylä. Satamasta itse kylään
pääsee pientä satamakatua pitkin, jonka varrella on kiinnitettynä
pieniä, värikkäitä kalastajaveneitä. Tori on
kylän kokoontumispaikka. Torilla on taverna ja kafenión ja
molemmat ovat erittäin viihtyisiä. Torilta voi lähteä
tutkimaan kujia, muutaman minuutin päästä on taas takaisin,
sen suurempi kylä ei ole.
Uiminen
& rannat
Muutama ranta, ne ovat pieniä ja melko hyviä, mutta
mitään paratiisirantoja ei kannata odottaa. Aivan sataman lähellä
sijaitseva Lendou on paras. Myös Platos Gialos on hyvä ranta.
Monodendri on kapea nudistiranta, jonne Lipsin kylästä kävelee
50 minuutissa. Aurinkotuoleja- tai varjoja rannoilla ei ole.
Nähtävyydet
Varsinaisia nähtävyyksiä ei ole. Mutta kuten
niin usein pienillä saarilla itse arkielämä on nähtävyys.
Istuminen torilla ouzolasin äärellä paikallisia ukkoja
kuunnellen voi olla yhtä mielenkiintoista kuin vierailu Kreetan Knossoksella.
Majoitus
Ei suurempia ongelmia löytää majoitusta, huoneenvuokraajat
odottavat retkiveneiltä saapuvia. Sataman läheisyydessä
on useita pensionaatteja.
|