Kalimera Kreikka Ikaria.

ÖVÄRLDEN FASTLANDET INFÖR RESAN UNDER RESAN ÖLUFFA
OM GREKLAND FORUM E-GUIDER BOKA HOTELL SÖK

Ikaria Kreikka

Ikaria på svenska.

Ikaria on erilainen saari jossa on upea luonto, hienoja vaellusreittejä ja upeita rantoja. Nimi Ikaria tulee Ikaroksesta joka lensi liian lähelle aurinkoa ja syöksyi mereen Ikarian saaren ulkopuolella. Tämä saari eroaa muistaa saarista, se on hieman oikukas ja omintakeinen. Ikaria ei sovi kaikille. Moni on varmaan ensi näkemältä sitä mieltä että saari on karu ja epävieraanvarainen. Mutta näin ei missään mielessä ole asian laita, kestää vain hieman kauemmin päästä Ikarian makuun. Ja kun siihen kerran on päässyt, on kiinni.

 

Seychelleille. Ikaria. Kreikka.

Seychelleille. Ikaria.

 

Olen usean vuoden ajan kuvitellut että Ikariasta tulee toinen Naxos, mutta jostain syystä turistilaumat ovat loistaneet poissaolollaan. Saari on sama mihin saavuin ensimmäisen kerran yli 10 vuotta sitten. Kaunis luonto on suurin vetonaula, mikäli pitää patikoinnista on tullut oikealle saarelle.

Mutta Ikarialla on paljon muutakin kuin vain hieno luonto: täällä on useita kyliä joihin turismi ei vaikuta lainkaan ja muutama erittäin korkeatasoinen ranta.

 

Armenistis. Ikaria.  Kreikka.

Armenistis. Ikaria.

Kuinka matkustaa sinne

Yksinkertaisinta on lentää Samokselle, josta on hyvät laivayhteydet Ikarialle. Voi myös lentää Ateenaan ja jatkaa laivalla Ateenan satamakaupungista Pireuksesta, mutta matka on pitkä. Parempi vaihtoehto on siinä tapauksessa lentää Ateenasta suoraan Ikarialle. Ikarialla on kaksi satamaa: Agios Kirikos ja Evdilos. Jos aikoo asua Armenistiksessa on paras poistua laivasta Evdiloksessa.

Liikkuminen paikan päällä

Ikariaa on mukava kierrellä, tiet ovat hyvässä kunnossa ja liikenne vähäistä. Paikallisliikenteen busseihin ei sen sijaan kannata hirveästi luottaa. On parempi vuokrata auto koska välimatkat ovat pitkät ja pienet vuoristotiet ovat huonossa kunnossa. Auto- ja mopovuokraamoja on turistikylissä.

 

Agios Kirikos. Ikaria. Kreikka.

Agios Kirikos. Ikaria.




Kylät

Saarella on monta näkemisen arvoista kylää, moniin niistä turismi ei vaikuta lainkaan. Agios Kirikos ja Evdilos ovat kaksi suurinta kylää, Armenistis on suosituin turistipaikkakunta. Agios Kirikoksessa, joka on Ikarian pääkaupunki ja hallinnollinen keskus, asuu noin 3000 henkilöä. Suurimmat tapahtumat keskittyvät vilkkaaseen satamaan. Täällä on useampi pankki, pankkiautomaatti, taverna, kahvila, ouzeria, hotelli ja matkatoimisto. Evdilos on Ikarian toinen satama ja minun mielestäni miellyttävämpi paikka kuin Agios Kirikos. Armenistiksen pohjoispuolella sijaitseva Christos Raches on mielestäni hienoin kylä. Sieltä lähtee useampi vaellusreitti.

 

Christos Raches. Ikaria.  Kreikka.

Christos Raches. Ikaria.

 

Armenistis joka sijaitsee Evdiloksen pohjoispuolella on minun - ja monen muun - lempikylä Ikarialla. Aikaisemmin Armenistis oli pieni kalastajakylä, nykyään se on Ikarian suurin turistipaikkakunta. Mikään varsinainen turistien täyttämä paikkakunta se ei kuitenkaan ole. Olemmehan kaikesta huolimatta Ikarialla. Kyllähän useimmat turistit asuvat täällä ja kyllä täällä on sekä matkamuistomyymälöitä, matkatoimistoja ja strategisesti sijoitettuja tavernoita, mutta en kuitenkaan pidä Armenistista varsinaisena turistipaikkakuntana. Täällä on vähän liian epätäsmällisen kreikkalaista jotta tuntisin itseni turistiksi.

 

Armenistis beach. Ikaria. Kreikka.

Armenistis. Ikaria.

 

Nas, sijaitsee lyhyen kävelyretken päässä (3,5 km) Armenistiksesta. Turismi dominoi myös täällä, minkä huomaa varsinkin tavernoiden ja pensionaattien suuresta määrästä. Mutta aivan kuten Armenistiksessa turistimainen vaikutelma ei ole erityisen vahva. Hyviä tavernoita on monia ja useimmista on näköala merelle. Parhaimpiin kuuluu Annas Fish Taverna, näköalaa ja rauhallisuutta on vaikea päihittää ja Anna itse on mukava. Kylän alapuolella sijaitsee pieni ranta Halaris-joen suun vieressä.

 

Nas. Ikaria.  Kreikka.

Nas. Ikaria.




Uiminen & rannat

Ikarialla on monta hienoa hiekkarantaa, varsinkin lounaassa Armenistiksen ympäristössä. Armenistiksen välittömässä läheisyydessä sijaitseva Livadia on mielestäni Ikarian paras ranta. Hiekka on hienoa ja kullankeltaista ja turkoosinvärinen vesi on houkuttelevaa.

 

Livadia beach. Armenistis. Ikaria. Kreikka.

Livadia beach. Armenistis. Ikaria.

 

Kaunis Messaktin ranta (katso sivun ylin kuva) on vain kivenheiton päässä Livadiasta. Ranta muistuttaa Livadiaa, se on hieman pitempi, yhtä houkutteleva ja hiekka on yhtä hienoa. Jos haluaa uida eksoottisemmalla rannalla voi ajaa Seychelleille, joka sijaitsee Ikarian eteläpuolella, lähellä Manganitis-kalastajakylää.

 

Messakti beach. Armenistis. Ikaria. Kreikka.

Messakti beach. Armenistis. Ikaria.

 

Nähtävyydet

Kaunis luonto ja dramaattinen ja vaellusystävällinen luonto on Ikarian suurin nähtävyys. Niin sanotut merirosvotalot ovat näkemisen arvoisia. Talot rakennettiin suojaksi merirosvoilta jotka aikoinaan mellastivat Välimerellä. Ne rakennettiin suurten kivien alle ja ovat hauskan näköisiä koska muistuttavat suuria lippalakkeja.

 

Theoktistis monastery. Ikaria. Kreikka.

Theoktistis monastery. Ikaria.

 

Majoitus

Suurin osa turisteista asuu Armenistiksessa koska tarjonta on siellä suurin. Toinen vaihtoehto on Nas, muutama kilometri Armenistiksen ulkopuolella. Agios Kirikos on hyvä paikka jos haluaa tutustua kreikkalaiseen arkielämään.

Etsi hotelleja kohteesta Armenistís »

Kääntäjä: Anne Störling

 

Kreikka suomeksi »






HEM

OM KALIMERA

STÖD KALIMERA

COOKIES

SÖK

E-GUIDER

BOKA HOTELL

ENGLISH

© 1997-2024 Janne Eklund/Kalimera